Suomi, Suomalaiset ja Muhos 1700-luvulla

Suomea ei ollut olemassa 1700-luvulla. Oli vain Ruotsi ja sen itäisissä maakunnissa asuvat suomalaiset. Suomi valtiollisena käsitteenä -tai toiveena- syntyi vasta 1800-luvun lopun suomalaismielisen ruotsinkielisen sivistyneistön keskuudessa. Virheellinen on myös vielä joskus nykyisinkin käytetty termi Ruotsi-Suomi kuvaamaan Ruotsin valtiota ennen vuotta 1809 ikään kuin Suomi olisi ollut valtiollinen kokonaisuus ja liitossa Ruotsin kanssa. Tälläinen käsite syntyi nuoren tasavallan historiantutkimuksessa 1920-luvulla ja oli vielä käytössä 1960- ja 70-luvuilla, kun itse olin koulussa.

Ruotsi- Suomi termiä on käytetty väärin vasemmanpuoleisen kuvan tilannetta kuvaamaan, mutta oikein oikeanpuoleisen kuvan tilanteessa

Ruotsin maakunnat 1700-luvun alussa

1700-luvulla oli siis vain Ruotsin valtakunta, jonka itäisissä maakunnissa asui suomalaisia. Näitä ihmisiä, joiden geeniperimässä on nykyisten tutkimusten mukaan eurooppalaisista saamelaisten ohella eniten siperialaisia vaikutteita. Tämä taas kertoo, mistä päin suomalaiset ovat tulleet. Joskin läntisiä vaikutteita geeniperimään on tullut matkan varrella ja vielä täällä käyneiltä tai tänne jääneiltä läntisiltä vierailijoilta.

Finland tarkoitti alun perin Varsinais-Suomea. Muut Ruotsin Pohjanlahden takaiset maakunnat olivat 1700-luvun alkupuolella Tavastehus, Satakunda, Savolax, Karelia, Nyland ja sitten Österbotten eli Pohjanmaa vastapainona Pohjanlahden länsipuolella olevalle Vesterbottenin maakunnalle. Ruotsin hallintomallin mukaisesti itäisetkin alueet muodostivat 1600-luvulta alkaen läänejä, joita maaherra johti. Österbotten muodosti aluksi Österbottenin eli Pohjanmaan läänin, mutta vuonna 1795 maakunta jaettiin kahtia Vaasan ja Oulun lääneihin.

Muhoksen alue kuului vuoteen 1763 saakka Oulun pitäjään. Tuolloin muhoslaiset saivat läpi pitkään ajamansa toiveen päästä eroon joen alajuoksun komentelijoista ja muodostettiin Muhoksen hallintopitäjä. Pitäjään kuuluivat Muhoksen lisäksi seuraavat kylät: Laitasaari, Pyhänsivu, Kylmälänkylä, Sotkajärvi, Utajärvi, Ahmas, Niska, Sanginjärvi, Juorkuna, Särkijärvi ja Vuotunki.

Muhoksen nykyinen kirkko oli rakennettu jo vuonna 1634. Sitä ennen Muhoksella oli ollut kaksi kirkkorakennusta, ensimmäinen Kirkkosaaressa ja toinen Kirkkoniemessä lähellä kirkon nykyistä paikkaa. Kuninkaallinen päätös Utajärven kappeliseurakunnan perustamisesta annettiin 1761 ja Utajärven kirkko valmistui seuraavana vuonna.

Muhoksen pitäjässäkin koettiin 1696-98 suuret nälkävuodet, jolloin sato menetettiin useana vuonna peräkkäin.

Uudet koettelemukset seurasivat, kun Venäjä miehitti Suomen kaksi kertaa 1700-luvun alussa. Suuressa Pohjan sodassa Ruotsi menetti suurvalta-asemansa ja Pohjanmaallakin alkoi isonvihan aika 1713-21. Isoviha synnytti suomalaisissa viimeistään ryssävihan ja pelon, joka vieläkin nostaa päätään eri yhteyksissä. Nykyajan sievistelevässä kielessä voitaisiin puhua etnisestä puhdistuksesta, joka tuntuu paljon kliinisemmältä sanalta, mutta kätkee taakseen tavallisen kansan tappamisen, raiskaamisen, kiduttamisen, talojen ja muiden rakennusten polttamisen ja ihmisten ja etenkin poikalasten viemisen orjiksi Venäjälle. Raimo Ranta kertoo yksityiskohtaisesti ja ansiokkaasti isovihan ajasta Muhoksella sivustollaan http://www.tunturisusi.com/muhoksenhistoriaa/suuripohjansota.htm.
Sivustolla luetellaan mm. Muhokselta Venäjälle viedyt henkilöt.
Hattujen sodan jälkeen Suomi miehitettiin uudelleen 1742-43. Pikkuvihan miehitys oli rauhallisempaa eikä aiheuttanut yhtä suurta tuhoa kuin isoviha.

Edefelt, Poltettu kylä

Edefelt, Poltettu kylä.
Museoviraston kuvakokoelma.

Yleisesti ottaen 1700-luvulla isonvihan jälkeisenä aikana koko Ruotsin valtakunnassa elettiin henkisen ja taloudellisen nousun aikaa. Väestö kasvoi ja asutus lisääntyi. Maanviljelyn ja karjanhoidon tuotto kasvoi. Terva ja puu antoivat enevässä määrin rahaa. Kauppa vapautui tapulioikeuksien myötä. Erityisesti talonpojat ja porvarit vaurastuivat. Vaurastumisesta ja väestönkasvusta kertoo verotalojen määrä, joka oli vuonna 1723 tulevan Muhoksen pitäjän alueella Vuottoa lukuun ottamatta 111, mutta vuonna 1800 peräti 344.


Kalastuksen merkitys Oulujokivarressa sen sijaan väheni suhteessa muiden elinkeinojen tuottoon. Oulujoen lohi oli antanut vuosisatoja hyvän lisän toimeentuloon, mutta aiheutti myös riitoja Muhoksen talonpoikien ja niin valtion kuin Oulun porvareidenkin välille. Kruunu alkoi jo 1500-luvulla verottaa talonpoikien lohikalastusta ja 1602 säädettiin, että joka toinen loki oli annettava kruunulle. Talonpoikien tyytymättömyys korkeaan verotukseen johti siihen, että 1618 solmittiin talonpojille huomattavasti edullisempi ja molempia osapuolia tyydyttävä sopimus. Sopimuksen mukaan kruunu luovutti Oulujoen lohenkalastusoikeuden talonpojille vuosivuokraa vastaan. Vuosivuokra oli 35 tynnyriä tuoretta lohta, nykymittojen mukaan 4 165 kg. Oulujoen lohenpyyntiyhtiön katsotaan tällöin syntyneen. Isovihan jälkeen lohenkalastus joutui Oulun porvarien haltuun aina vuoteen 1769 saakka, jonka jälkeen talonpojat saivat sen taas yksinoikeudekseen. Oulujoen lohenpyyntiyhtiölle vahvistettiin kirjalliset säännöt vuonna 1783. Sääntöjen mukaan pyyntiyhtiöllä oli oikeus lyödä neljä poikkipatoa, kaksi Oulun ja kaksi Muhoksen pitäjän alueelle. Tulot jaettiin tasan kaikkien osakkaiden kesken manttaalien mukaan.


Perusteos Oulujokivarren historiaan ruotsinvallan ajalta on Matti Huurteen ja Jouko Vahtolan Oulujokilaakson historia. Kivikaudesta vuoteen 1865. Oulu 1991.