Keskikoulu on kohta ohi. Luokkakuva 5.luokalta keväällä 1968.

Muisteluksia Kuivaniemen kunnallisesta keskikoulusta

Halttulan kylän sillä reunalla, missä me asuimme, oli 60-luvun alkupuolella kahdessa talossa puhelin: Tapion Oskarilla, joka oli itseoppinut asianajaja ja Nissilässä, jossa oli taksi. Nissilän isosta pirtistä soittelin myöhemmin lukiossa ollessani puheluita tyttöystävälleni. Koko talonväki kerääntyi kuuntelemaan, kun siinä rakkautta vakuuttelin.

Koulun alkamista edeltävänä iltana sunnuntaina 1.9.1963 Oskari ajoi Tunturi-mopollaan meille ja kertoi hänelle soitetun, että minut oli valittu varasijalta keskikouluun. Sisareni kertoman mukaan olin mennyt aivan kalpeaksi. Äitini hermostui: ”Herra Jumala, tuon pojan pittää lähtiä aamulla keskikouluun”.
Olin ollut jo täysin valmistautunut jatkamaan viidennellä luokalla Halttulan kansakoulussa. Suuri elämänmuutos järkytti minua niin, että kun olen muistellut ensimmäistä lukuvuottani keskikoulussa, en muista siitä juuri mitään.

Keskikoulu oli aloittanut edellisenä syksynä 1962. Uudelle vuosiluokalle otettiin pääsykokeiden perusteella 40 oppilasta. Viidennellä eli viimeisellä vuosiluokalla 1967-68 meitä oli kolmekymmentä yksi, joista päästötodistuksen sai suoraan 25. Viidennellä luokalla tilasimme luokkasormuksen, johon oli kaiverrettu luokkakokouksen päivämäärä ja paikka. Luokkakokouksen piti olla kymmenen vuoden kuluttua heinäkuussa 1978 Oulussa ravintola Tervahovissa. Tarkempaa päivämäärää en muista, koska annoin sormukseni jollekin nuoruuden ihastukselleni. Myöhemmin on selvinnyt, että samoin oli käynyt muutamalle muullekin luokkamme pojalle. Sovittuna päivänä luokkakokousta ei pidetty. En tiedä harhailiko silloin joku tai jotkut luokkatovereistani Oulussa ravintola Tervahovia etsien. Siitä ei kuitenkaan löytynyt savuavia raunioitakaan, sillä ravintola oli palanut jo muutama vuosi aikaisemmin.

Kesällä 2017 osuin sattumalta Kuivaniemellä heinäkuun alussa Kuivaniemellä ravintola Merihelmeen, jossa tapasin vaimoni serkun Eero Koivuniemen kahden viehättävän rouvan seurassa. Rouvat eivät suostuneet paljastamaan henkilöllisyyttään, mutta selvisi, että kolmikko oli vastaanottamassa Kuivaniemen kunnallisen keskikoulun ensimmäisen vuosikurssin luokkakokoukseen saapuvia luokkatovereitaan. Tästä tapahtumasta heräsi ajatus meidänkin luokkamme kokoontumisesta seuraavana vuonna eli 50-vuotta keskikoulusta pääsemisen jälkeen. Ajatus sai vahvistusta, kun tapasin Tuomo Huhtalan yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen ja kun vielä saimme järjestelyryhmään luokkamme popparitytöt Paula Juopperin ja Liisa Lipposen.

Sunnuntaina 10. kesäkuuta kokoonnuimme Merihelmessä ja kävimme myös tutustumassa entiseen kouluumme. Kahdestakymmenestä kahdeksasta kutsutusta kokoukseen osallistui 21. Kolme meistä on jo edesmenneitä. Kokoontumisessa muistelimme kouluaikojamme ja kerroimme, miten elämä oli vienyt koulun jälkeen. Lopuksi lauloimme 60-luvun lopun hittibiisejä.
Muistelimme lämmöllä entisiä opettajiamme. Muun muassa rehtoriamme Heino Heinosta ja hänen rouvaansa äidinkielen ja historian lehtori Pirkko Heinosta. Joitakin opettajia muistelimme riehakkaalla hilpeydellä. Näin esimerkiksi neljännen lukuvuotemme alussa meillä ollutta rehtori Pekkaa. Luokkahuoneemme oli tuolloin koulun keittiön vieressä ja luokan ovi ei tahtonut pysyä kiinni. Yhtenä maanantaiaamuna Pekkaa hermostutti astioiden kilinä keittiöstä niin paljon, että hän määräsi Markku Hiltusen hakemaan keittiöstä narua ja sitomaan oven sillä kiinni. Eräänä viikonloppuna Pekka oli kadottanut tekohampaansa eikä hän ilman niitä enää palannut kouluumme.

Meistä oppilaista ei juuri kukaan ollut mistään hyvistä olosuhteista lähtöisin. Olimme pääosin syntyneet olympiavuonna 1952 eli suurten ikäluokkien jälkipuoliskolla. Suomessa syntyi tuolloin 94 000 lasta eli hiukan vähemmän kuin vuosina 1946-49, jolloin joka vuosi syntyi yli 100 000 lasta.
Isät olivat olleet sodassa ja elettiin jälleenrakentamisen loppuaikoja. Vanhempamme kuitenkin uskoivat koulutuksen antavan lapsilleen paremman tulevaisuuden ja laittoivat heidät keskikouluun. Varmaan myös monesti kansakoulun opettajilla oli oma vaikutuksensa tällaiseen päätökseen. He kannustivat vanhempia laittamaan hyvin opinnoissaan menestyneet oppilaat keskikouluun.

Monesti jo koulumatka vaati sinnykkyyttä. Teitä ei aurattu niin kuin nykyään heti lumipyräkän jälkeen vaan usein oli kahlattava lumikinoksessa tienvarteen linja-autolle. Ei liene ainutlaatuista erään tytön kertomus, että hänen äitinsä polki kerran edellä lumikinokseen askeleen jäljet, jotta tyttö pääsi tienvarteen.

Luokkakokouksessa olimme yksimielisiä siitä, että jokaisen meidän elämäämme on ollut suuri vaikutus sillä, että Kuivaniemessä aloitti keskikoulu vuonna 1962 ja että pääsimme käymään sitä. Aikaisemmin oppikouluun oli pitänyt mennä joka Kemiin tai Iihin, joskus pitemmällekin. Esimerkiksi Halttulasta kulki Kemissä oppikoulussa 50-60-lukujen vaihteessa muistini mukaan Hollan Heikki ja Eila, Tapion Toivo ja sisareni Riitta. Halttula oli rautatien varressa ja Kemiin pääsi lättähatulla, joka pysähtyi aamupimeässä seisakkeelle, kun taskulampulla näytti valoa. Sivummalta oppikouluun meno ei onnistunut kuin muuttamalla kortteeriin opiskelupaikkakunnalle. Vasta keskikoulun tulo omaan kuntaan mahdollisti oppikouluopinnot suuremmille joukoille.

Lukioon meistä 1968 keskikoulusta pääseistä meni peräti kolmetoista. Simossa aloitti lukio sopivasti syksyllä -68 ja sinne meistä meni kahdeksan. Lukion käyneet ovat päätyneet tyypillisiin ”porvarillisiin” ammatteihin: lääkäreiksi, pankinjohtajiksi, opettajiksi, rehtoreiksi, papeiksi, kirjastonhoitajiksi, toimittajiksi, toimistosihteereiksi. Usea kertoi luokkakokouksessa, että halu oli mennä lukioon, mutta ei ollut varaa. Lukiossa koulumatkat, oppikirjat ja jopa ruokailu oli maksullista.

Pojista moni meni aluksi töihin, mutta lähti myöhemmin uudelleen opiskelemaan. Eniten poikia meni tekniseen opistoon, josta valmistui insinööriksi ja teki sitten elämäntyönsä teollisuuden palveluksessa.
Suomalaisten muutto 1970-luvulla Ruotsiin, kosketti myös meidän luokkaamme. Ainakin kolme muutti Ruotsiin ja yksi Norjaan.
Kolme meistä oli pankkialalla ja muisteli luokkakokouksessa sitä, kuinka vaikeaa aikaa pankkikriisi 1990-luvulla oli. Pankkeja lakkautettiin, pankit yhdistyivät ja työntekijöitä sanottiin irti.

Useilla muillakin työpaikka syystä tai toisesta vaihtui moneen kertaan. Aina kuitenkin löytyi uusi työpaikka. Ehkä jo kouluaikoina totuimme siihen, että mitään ei saa helpolla vaan työtä tekemällä ja eteenpäin ponnistelemalla. Olimme myös valmiita muuttamaan opintojen ja työn perässä.

Rehtori Markku Varanka esitteli meille entistä opinahjoamme, joka on nykyisin Kuivaniemen koulu. Siinä toimivat kaikki peruskoululuokat ja päiväkoti. Tilat olivat muuttuneet paljon meidän kouluajoistamme. Astioiden kilinäkään keittiössä ei enää häiritse, sillä ruoka tuodaan Iistä. Kuivaniemellä niin kuin monessa muussakin maaseutukoulussa herättää huolta oppilasmäärän lasku. Muutaman vuoden kuluttua yläkoulun oppilasmäärä laskee alle 40. Aikoinaan meitä aloitti sama määrä yhdellä ainoalla vuosiluokalla.

Toukokuussa 1968 keskikoulun lopussa teimme meille maalaispojille ja tytöille maailmankuvaa avartavan ja paljon uutta opettavan opintomatkan. Se suuntautui ensin Kuusamon Rukalle, sitten Kemijärven kautta Rovaniemelle ja lopuksi Aavasaksan kautta takaisin Kuivaniemelle. Minä olin aikaisemmin käynyt Kemissä ja Oulussa, joten näin paljon uutta. Rovaniemellä käytiin uimahallissa ja elokuvissa aivan oikeassa elokuvateatterissa. Nämäkin olivat minulle uusia kokemuksia.

Kuivaniemen kunnallinen keskikoulu antoi meille paljon eväitä, perustaa ja sivistystä tulevan elämän rakennusaineiksi. Itse opin mm. lausumaan sukunimeni sivistyneesti uulla. Olihan Blumster aivan toista kuin aikaisempien sukupolvien Lonsteri.